Terve
ihminen
Jokainen määrittää terveyden omalla tavalla. Mielestäni terveys
on sitä, kun ihminen voi hyvin sekä fyysisesti että henkisesti. Terve ihminen
nauttii elämisestä ja elää terveellisesti. Ihminen on terve, jos ei ole
sairauksia tai muita asioita, jotka rajoittavat elämistä. Ihminen voi itse
vaikuttaa terveellisillä elämäntavoilla siihen onko terve vai ei.
Hygienian
ylläpitäminen on terveyden kannalta erittäin tärkeää. Hyvään hygieniaan kuuluu säännöllinen peseytyminen ja vaikka käsien pesu ennen ruokailua sekä puhtaissa
vaatteissa kulkeminen. Myös se, että ympäristö missä elää on siisti vaikuttaa
terveyteen, koska on ihan eri asia elääkö tunkkaisessa, pölyisessä, sotkuisessa
ja likaisessa ympäristössä vai puhtaassa, siistissä, raikkaassa ja kodikkaassa
ympäristössä.
Terveen
mielien omistava ihminen on tasapainoinen, ihminen jaksaa tarttua haasteisiin,
innostuu asioista, osaa nauttia elämästä, on iloinen, rohkea ja tekee asioita
mistä tykkää. Terve mielinen ihminen osaa myös kohdata vaikeudet ja
epäonnistumiset ja hyväksyy ne, sekä pyrkii etsimään niihin ratkaisuja. Mielen
terveyttä tukee moni asia muun muassa itsensä hyväksyminen ja arvostaminen,
halu ja kyky oppia uutta, pettymysten ja vaikeuksien hyväksyminen ja
kestäminen, kyky selvittää ristiriitoja ja vaikeita tilanteita, sopeutuminen ja
joustavuus. Myös hyvät ystävät ja läheisen ovat tärkeä asia terveen mielen
tukemiseen ja totta kai on tärkeää, että on hyvät puhevälit vanhempiin ja
läheisiin. On myös tärkeää osata auttaa ja arvostaa muita.
Itse
pyrin pitämään terveyttäni yllä syömällä monipuolisesti ja liikkumalla
säännöllisesti. Pidän myös tietenkin hyvää huolta omasta hygieniastani
esimerkiksi peseytymällä säännöllisesti. Vietän aikaa minulle tärkeiden
ihmisten kanssa ja teen asioita mistä tykkään ja mistä tulee hyvä fiilis.
Lähteet:
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti